
Juhlikaamme satavuotiasta Suomea!
Kiihkein lomakausi alkaa olla ohi ja arki on alkanut taas pyöriä suomalaiskodeissa. Viime vuoden lopusta alkaen on Suomi100-juhlavuosi näkynyt kiihtyvällä tahdilla hyvin monenlaisissa yhteyksissä. On
🚚 Ilmainen Matkahuollon toimitus yli 99€ tilauksille
🤝 14vrk palautusoikeus
🇫🇮 Myymme vain Suomessa valmistettua tavaraa
Puh. 044 241 6487

Kiihkein lomakausi alkaa olla ohi ja arki on alkanut taas pyöriä suomalaiskodeissa. Viime vuoden lopusta alkaen on Suomi100-juhlavuosi näkynyt kiihtyvällä tahdilla hyvin monenlaisissa yhteyksissä. On

Tänään tulee kuluneeksi jo kolme viikkoa siitä, kun Maammekauppa laitettiin vähän vapisevin käsin myöhään illalla julkiseksi. Ennen kaupan avaamista pään sisällä myllersi. Omasta pelkästään Suomessa

Lahja. Mikä tärkeä syy odottaa joulua tai syntymäpäivää. Lahjan voi tietysti saada tai antaa myös ihan muuten vain. Ilahduttaakseen toista tai itseään. Jos alkaa oikein

Pekka (nimi muutettu) käveli tien reunustaa pitkin hiljaisella teollisuusalueella. Tai teollisuusalue se oli joskus ennen. Nykyään lähes kaikki tasakattoiset yrityskiinteistöiksi joskus 1970-luvulla rakennetut hieman ruman

Vihdoinkin Maammekauppa on auki ja voin kutsua teidät tutustumaan valikoimissamme oleviin Suomessa valmistettuihin tuotteisiin. Valikoimistamme löydät jo nyt kotimaisia tuotteita varsin monipuolisesti eri tarpeisiin.

Tänään on 13.7.2017 ja elämme vuotta 2017. Tämä siis tiedoksi kaikille ansaitusta kesälomastaan nauttiville. Ensi viikolla tähän aikaan Maammekaupan ensiaskeleet on jo onnellisesti otettu, kauppa on

Minua on viime päivinä pyydetty useampaan kertaan eri yhteyksissä kuvailemaan niitä syitä, jotka ovat johtaneet ajatukseen Maammekaupan perustamisesta. Mikä on se tarve, johon Maammekauppa vastaa?

On tietyllä tavalla itsestään selvää, että koko Maammekaupan idea on lähtenyt liikkeelle vahvasti arvopohjalta. Maammekauppa haluaa olla tukemassa suomalaista valmistavaa työtä sekä herättämässä keskustelua Suomessa

Moi, Minä olen Jarkko, tuleva kauppiaanne. Maammekauppa.fi on heinäkuussa aukeava verkkotavaratalo, joka myy auetessaan, sekä aina sen jälkeenkin ainoastaan Suomessa valmistettuja tuotteita. Jokaisen myymämme tuotteen valmistaminen












Nopeat vie parhaat palat!