Ostoskorissa ei ole tuotteita.
Menu
Ostoskorissa ei ole tuotteita.

Lahjaideat

Lahjaideat voivat joskus olla kiven alla ja usein lahjan hankinta jää viime tippaan tai tarve tulee muuten yllättäen.

Suomessa valmistettu lahja on oiva tapa ilahduttaa tärkeää ihmistä. Kaupanpäällisiksi saat myös itsellesi hyvän mielen, kun tiedät lahjasi olevan laadukas ja sen valmistuksen työllistäneen Suomessa. Kokosimme yhteen paikkaan hyvin lahjaksi sopivia tuotteita aihealueittain.

Lahjalla on helppo alleviivata omia arvoja ja sillä voi olla myös symbolista merkitystä. Kotimaiset Yritys- ja liikelahjat ovat oiva tapa kertoa, että laatu ja suomalaisuus ovat yritykselle tärkeitä. Kotimainen häälahja puolestaan on selvä merkki pysyvyydestä.

Useimmiten lahjansaaja on tiedossa, mutta on hankalaa keksiä, mikä olisi juuri se oikea lahja. Lahjaideoistamme löydät lahjavinkkimme sekä naiselle, miehelle, lapselle että vauvalle.

Valmis kotimainen lahjasetti on hyvä ja kätevä ratkaisu moneen lahjatarpeeseen. Naiselle tai miehelle, jolla on jo kaikkea suosittelemme suomalaista elämyslahjaa. Jos taas haluat tehdä arvovalinnan Suomessa valmistetun tuotteen puolesta, mutta kuitenkin jättää valinnan lahjansaajalle, on Maammekaupan lahjakortti tarkoitettu sinulle.