Ilona Luonkos

Ilona Luonkos on syntynyt halusta löytää uudelleen yhteys luonnolliseen hyvinvointiin. Ihanissa luonnonkosmetiikkatuotteissa käytetyt ratkaisut ovat löytyneet niin luonnosta ammentavasta perimätiedosta kuin nykyaikaisesta tieteellisestä ymmärryksestäkin. Luonkosilla tärkeintä on aina aito kunnioitus niin luontoa kuin ihmisiäkin kohtaan. Tämän vuoksi on luotu innovatiiviset, rehelliset, alusta loppuun ekologiset ja eettiset tuotteet. Lopputuloksena mehiläiskennon muotoiset paketit, joista löytyy kaikki, mitä iho tarvitsee.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Luonkosin kakut sekä puhdistavat ihon perinpohjaisesti että jättävät iholle sen kaipaaman kosteutuksen. Jokainen tuote on rakkaudella Naantalissa käsin valmistettu, eikä tuotteita käyttäessä tarvitse murehtia, mitä kemikaaleja iholle tai vesistöön päätyy. Valtaosa Luonkosin käyttämistä aineista voisi löytyä keittiön kaapista, kotipuutarhasta tai lähimetsästä. Esimerkiksi tyrnimarjat ja villiyrtit kerätään suoraan Turun kauniista saaristosta.

Vaikka Ilona Luonkos -tuotteiden on tarkoitus tehdä kauneudenhoidosta helppoa, hemmottelustakaan ei tingitä. Siksi kämmenissä lämmitettävien ja lempeästi kasvoille pyöriteltävät tuotteet toimivat sinun aikataulujesi ehdoilla: nopeasti kiireisinä arki-iltoina ja rauhassa nautiskellen luksushetkinä. Tutustu ja Ihastu!