Ostoskorissa ei ole tuotteita.
Menu
Ostoskorissa ei ole tuotteita.

Maammekaupan tarina osa I

Maammekaupan tarina osa I

Kaikilla yrityksillä on tarina. Se alkaa jostain ja ehkä joskus päättyy johonkin. Tai sitten tarinalle käännetään uusi sivu aina vaan. Maammekaupan tarina on ainakin toivottavasti hyvin alussa, mutta mielestäni nämä ensimmäiset vuodet on jo hyvä tässä vaiheessa kertoa, jotta uusien lukujen kirjoittaminenkin on sitten helpompaa. Tarina kulkee suurinpiirtein aikajärjestyksessä ja se on aikalailla tosi. Tervetuloa mukaan matkalle!

Idea Suomessa valmistettuja tuotteita myyvästä verkkokaupasta

Päässäni oli muhinut jo jonkin aikaa idea tai ajatus siitä, että Suomessa valmistettujen tuotteiden löytämisen pitäisi olla helpompaa. Tein iltaisin salapoliisityötä ja suomalaisia tuotteita tosiaan löytyi melkoisesti, vaikka suomalaisten pääasiallisissa ostospaikoissa eli marketeissa ja ostoskeskuksissa niitä ei näkynyt kuin hyvin rajallisesti.

Lopulta päätin, että tämä kortti täytyy katsoa. Ajatus pelkästään Suomessa valmistettuja tuotteita myyvästä kaupasta oli mielestäni kiehtova ja kun toisaalta vielä kauemmin olin tuntenut jonkinlaista selittämätöntä vetoa yrittäjyyteen, oli soppa valmis. Olin joskus muutamia vuosia aikaisemmin muistaakseni joidenkin pikkujoulujen jälkipeleissä aamuyön pikkutunteina sanonut Mattssonin Laurille, että sinä lähdet sitten mukaan, kun joskus perustan yrityksen ja Laurihan tietysti sitten lähti.

Irtisanoutuminen

Niin. Minähän oli suhteellisen varmassa ja näin jälkikäteen ajateltuna myös melkoisesti kasvavassa työpaikassa eli Uudenkaupungin autotehtaalla controllerin hommissa. Ne maksoivat minulle ihan palkkaakin siitä, että säntäilin joka suuntaan ja laskin sekä nostin erilaisia lukuja. Ei todellakaan ollut helppo päätös mennä esinaisen juttusille ja irtisanoutua. Oikeasti en tuossa vaiheessa tiennyt mitä alkaisin tehdä.

Toisaalta ei olisi myöskään ollut helppoa jättää tuota päätöstä tekemättä. Tuntui siltä, että elämässä pitäisi yrittää ehtiä tehdä jotain merkityksellistä. Sen vuoksi ehkä vaimonikin minua lopulta siihen kannusti, koska hän tiesi, että asia vaivaisi minua, kunnes tätä olisi kokeiltu. Elettiin siis toukokuuta 2016. Sain vaimolta vielä tekstarin: ”Anna mennä”. Ja niin minä sitten annoin.

Jäin lomalle heinäkuussa. Isäni nukkui pois seuraavana iltana. Hyvin raskaan loma-ajan jälkeen palasin töihin vielä yhdeksi päiväksi ja tämän jälkeen kaikki oli auki.

Esiselvitysvaihe

Käytännössä pidin yhden vapaapäivän, jonka jälkeen lähdin selvittelemään tosissaan, että mitenkäs pääsisin tavoitteeseeni perustaa pelkästään Suomessa valmistettuja tuotteita myyvä verkkokauppa. Samanaikaisesti yritin löytää parasta mahdollista toimintamallia, selvittää valmistajien kiinnostusta uudesta toimijasta, tutkia erilaisia verkkokauppa-alustamahdollisuuksia ja ennen kaikkea opetella, että mistä ihmeestä koko verkkokaupassa on kysymys.

Heti projektini alussa perustin blogin, jossa aloin seurata asian etenemistä ja samalla vähän purkaa tuntojani aiheesta. Oli muuten todella pelottavaa tuoda omat suunnitelmat ja unelmat periaatteessa kaikkien nähtäville.

Alkuperäinen ajatukseni oli rakentaa jonkinlainen verkkokauppa-alusta suomalaisille valmistajille siten, että minun ei olisi tarvinnut itse ostaa tuotteita varastoon ja hoitaa tilausten lähettämisiä. Jotenkin vaan kävi hyvin nopeasti selväksi, ettei ainakaan minulla riitä rahkeet saada valmistajia mukaan moiseen. Muutenkin syksyn pimetessä alkoi koko projektin ylle kasaantua niin paljon ongelmia ja miinus-lista kasvaa niin pitkäksi, että totesin homman tekemättömäksi paikaksi. Käytännössä jo hautasin koko hankkeen, vaikka edelleen kiipesin joka aamu työhuoneeseeni kirjoittelemaan, tutkimaan ja opiskelemaan.

Suomessa valmistettujen naistenvaatteiden listaus

Lopulta projektini alussa aloittamani blogi muodostui kuitenkin käänteen tekeväksi. Joulun ja uudenvuoden välissä 2016 sain valmiiksi blogiin siirtämäni listauksen Suomessa tuotteensa valmistavista naistenvaatemerkeistä. Yhtäkkiä kymmenet tuhannet lukijat säntäsivät hyvin vähillä lukijamäärillä siihen asti mässäilleeseen amatöörimäisen näköiseen blogiini ja kaikkien lukuisten kommenttien jälkeen listauksesta muodostui pitkälti yli sata vaatemerkkiä kattava listaus.

Vietin käytännössä useamman päivän vain vastaten erilaisiin kommentteihin ja taisi siinä jo tulla ensimmäiset kontaktit lehdistönkin suunnasta. Samassa rytäkässä tajusin, että saattaapa nämä Suomessa valmistetut tuotteet sittenkin kiinnostaa jotakuta muutakin. Ja kuin itsestään alkoi asiat kallistua taas siihen suuntaan, että kyllähän se yritys ja verkkokauppa polkaistaan sittenkin pystyyn.

Yrityksen perustaminen

Lopulta asiat etenivät melko nopeasti ja maaliskuussa 2017 perustettiin osakeyhtiö nimeltään Suosiva Oy. Osakkaiksi tulivat minä sekä se Mattssonin Lauri. Kumpikin sijoitettiin yhtiöön ihan omaa rahaa. Minä enemmän, Lauri vähemmän. Lisäksi saatiin Finnveran laina, jota yritetään nyt sitten jotenkin saada lyhennettyä pienemmäksi. Varsinaisen toimintansa yritys aloitti huhtikuussa.

Se, että vihdoin saatiin yritys pystyyn teki kaiken tietysti paljon konkreettisemmaksi. Aikataulut lyötiin lukkoon ja minä loin itselleni kivitalon kokoiset paineet ilmoittamalla julkisesti, että Suomessa valmistettujen tuotteiden verkkokauppa avataan kesän aikana. Sitä minulle ei kukaan ymmärtänyt kertoa, että ihan koko maailma ei tuota lupaustani kuullut. Vähän pienempikin hätä, kiire ja paniikki olisi siis riittänyt.

Joka tapauksessa aloin kontaktoida valmistajia ilman sen kummempaa suunnitelmaa ja olin aina hyvin tyytyväinen, kun joku halusi meille tuotteitaan myydä. Tuolla taktiikalla saatiin tietysti laiva liikkeelle, mutta melkoisen kallista siitä tuli, kun edelleenkin hyllystä löytyy jonkin verran tuotteita, jotka tuli silloin suurella innolla tilattua.

Miten siitä tuli Maammekauppa?

Alusta asti minulle oli selvää, että markkinointiin pitää panostaa täysillä. Selvillä olivat suurin piirtein myös ne arvot, joita haluttiin edustaa. Siitä ei kyllä ollut sitten hajuakaan, että miltä kaiken tulisi näyttää. Siihen tarvittiin siis mainostoimiston apua.

Etsin käsiini lähialueen mainostoimistojen yhteystiedot ja kerroin, että nyt tarvittaisiin tällaiselle jutulle logot, yritysilmeet ja kaikki mitä siihen liittyy. Ja kyllähän niitä halukkaita tekijöitä löytyi. Ei kuulemma ollut juttu eikä mikään. Sain hyvin erilaisia tarjouksia, mutta jotain jäi mielestäni puuttumaan.

Vielä rohkenin sitten lähestyä paikallista Mainostoimisto Tekokuuta ja edesmennyttä Paanan Mikkoa. Mikon mielestä juttu ei ollutkaan niin simppeli. Hän sanoi minulle mm. ”Mist mää tiädä mitä se maksa. Emmää halu olla mittä pannukakku tekemäs”. Ja niin paneuduttiin asiaan vähän syvällisemmin.

Mikko oli sitä mieltä, että ihan ensimmäinen asia olisi keksiä kaupalle kunnollinen nimi. Sellainen, josta kävisi heti selväksi mistä on kysymys. Tämä kotiläksy mukaani lähdin sekavin miettein ensimmäisestä tapaamisestamme. Jotain jäi kuitenkin kummittelemaan kielen alle ja hampaan taakse.

Muutaman päivän ehdin asiaa mutustella, kun yhtenä iltana lasta pimeässä huoneessa nukuttaessani päässäni kiersi ajatus reippaasta kauppiaasta, joka myy tavaraa ikään kuin kioskin luukusta. Mieleeni välähti nimi Maammepuoti. Sehän on hyvä. Ehdin laittaa nimen jo viestillä Laurille, mutta vähän aikaa nimeä mutusteltuani totesin, että miksei se olisi saman tien Maammekauppa.

Kun seuraavalla viikolla menin Tekokuuhun toiseen sovittuun tapaamiseemme ja kerroin Mikolle uuden nimi ajatuksen, hän lähes pomppasi pystyyn. ”Se on hyvä! Sun täytyy suojata nimi heti!” Mikko myös hahmotteli logon kolmessa sekunnissa ruutupaperille ja se ei siitä enää paljon tietokonekäsittelyssä muuttunut.

Maammekaupan kaiken tekemisen keskiössä oli luonnollisesti se, että kaupassa myydään vain Suomessa valmistettua tavaraa. Päätin asettaa tavoitteeksi sen, että Maammekaupassa asioidessaan asiakas voi olla aina varma tuotteiden alkuperästä ja toisaalta sen, että Maammekaupasta tulisi paikka, josta etsitään suomalaisia tuotteita tuontitavaran tilalle. Myös näiden ajatusten ympärille Tekokuussa kirjoitettiin mukavat pikkutarinat.

Verkkokauppaprojekti, jossa lähes kaikki meni pieleen

Kuten jo aikaisemmin totesin, jokin paha henki oli laittanut päähäni kovan kiireen ja paniikin. Kevät 2017 meni kuin sumussa kaikkea päällekkäin tehden. Verkkokauppa-alustakin tuli valittua ja itse kaupan tekijäksi tuli verkkokauppiaan ilmentymä Riihimäen Antero. Antero joskus jälkeenpäin sanoi, että tuli ehkä haukattua vähän turhan iso pala. Ja itsestäni voin tietysti sanoa ihan samaa.

Verkkokaupasta en tietänyt tuossa vaiheessa yhtään mitään alana enkä liioin teknisesti. Valtava määrä vaatimuksia minulla kuitenkin oli. Ja näitä vaatimuksia Antero koitti parhaansa mukaan toteuttaa. Lopputulos taisi olla se, että me olimme molemmat aivan totaalisen tiltissä. En muista, että olisin koskaan nukkunut yhtä vähän ja huonosti kuin touko-heinäkuussa 2017. Mutta lupaukseni pidin. Verkkokauppa aukesi 19.7.2017.

Kaupan avaamista edeltävänä päivänä aloitettiin aamulla kello yhdeksän ja lopetettiin vähän ennen yhtätoista illalla. Tai siis minä lopetin. Paljastetaan nyt sekin tässä vielä, että Antero jatkoi vielä kotona ja lopetti varttia vaille kuusi aamulla. Ja hän lopetti, koska tiesi, että hänen vaimonsa herätyskello soi kuudelta ja jos hän olisi vielä silloin näpytellyt tietokonetta, olisi todennäköisesti tapahtunut miestappo.

Mutta tosiaan kauppa aukesi eli jotain saatiin aikaiseksi. Muistaakseni tuotteita oli kaupassa heti aloituksessa noin 700. Ne oli siis perustettu ja tuotekuvaukset kirjoitettu parissa kuukaudessa. Kaupasta oli myös mahdollista tilata ja tietyiltä osin se näyttikin kohtalaiselta. Mutta ei se kyllä ollut sitä, millaisena sen olin muutamaa kuukautta aikaisemmin mielessäni nähnyt. Lopulta Antero raukka joutui rakentamaan verkkokaupan ulkoasun lähes kokonaan uudelleen seuraavan syksyn aikana.

Aika kultaa muistot ja taidettiin me jonkin verran myös oppia matkan varrella.

Ensimmäiset tilaukset

Kun verkkokauppa oli vihdoin auki, alkoi armoton tilausten odottelu. Ja eihän niitä tarvinnut kovin kauaa odottaa. Äiti ja vaimo tilasivat heti seuraavana päivänä. Sen jälkeen tulikin sitten pieni väli. Muistan elävästi, kun Laurin kanssa pohdittiin saunan lauteilla, että montakohan päivää menee, että saadaan ensimmäinen ”oikea” tilaus. Ja tulihan se lopulta sieltä neljän päivän piinallisen kävijäseurannan tuijottamisen jälkeen. Kun vauhtiin päästiin tuli samana päivänä vielä toinenkin tilaus ja voi pojat kuinka voin edelleen tuntea sen euforisen onnistumisen tunteen. Suurin piirtein se sama selittämätön tunne tulee kyllä edelleen jokaisesta tilauksesta.

Mutta tuon ensimmäisen saadun tilauksen aiheuttama onnistumisen tunne ei kestänyt kovin kauaa. Kohtalo päätti ivailla minulle ja ajatukselleni Maammekaupan erinomaisesta palvelutasosta. Seuraavana päivänä tuon Roope Ankan ensilanttiakin arvokkaamman ensimmäisen tilauksen jälkeen sain sähköpostia. Asiakkaalle oli mennyt väärä tuote. Tästä ei ollut suunta kuin ylöspäin!

Säntäilyä joka suuntaan – kun ei vaan osaa sanoa ei

Maammekaupan ensimmäiseksi toimipisteeksi valikoitui 8-tien yrityskeskus Laitilassa. Tai siis yksi pienehkö huone, jonne rakennettiin kattoon asti yltävät hyllyt. Siellä minä sitten koitin päivien pimetessä opetella verkkokauppiaaksi. Ensimmäistä syksyä sävyttivät monenlaiset kokeilut, joihin lähdin kaikkiin innolla mukaan. Suoraan voi sanoa, että jokaisesta jäi käteen vain lasku maksettavaksi.

Yritettiin myydä lähiruokakoria, tehtiin erittäin kallis ulkopuolisen digimarkkinointitoimiston toteuttama joulukampanja erillisine laskeutumissivuineen, käytiin messuilla ja ties mitä. Tuo syksy alkoi opettaa, että ihan kaikkeen ei kannata ryhtyä vain sen perusteella, että joku yllyttää.

Mutta kyllä se oli muutenkin opettelun aikaa. Olen joskus leikilläni sanonut, että sitten, kun tämä Maammekauppa-kortti tulee loppuun asti katsottua voin ryhtyä myymään digimarkkinointipalveluja. Kerron vain mainoksessa, että olen tuhlannut tuhansia ja tuhansia euroja digimarkkinointiin ja oppinut parhaat niksit. Silloinhan se on paljon mukavampaakin, kun ei olisi kyse enää omista rahoista.

Tietynlainen aallonpohja saavutettiin varmaankin marraskuun tienoilla, kun mikään ei onnistunut, verkkokaupan myynti oli lähes olematonta ja itkin sikiöasennossa olohuoneen sohvalla. Tuntui, että olin pilannut aivan kaiken ja hukannut samalla kertaa sekä koko omaisuuteni että tulevaisuuteni.

Ensimmäinen joulu ja Suomi100

Sitten tuli Maammekaupan ensimmäinen joulu. Yhtäkkiä verkkokauppaan alkoikin tippua tilauksia ja myös muutamat yritykset olivat huomanneet kotimaisia tuotteita myyvän verkkokaupan olemassaolon. Oli ainakin henkisesti todella iso juttu, että ensimmäisen kerran oli kiire sen vuoksi, että piti saada tilauksia maailmalle.

Jälkikäteen tuota ensimmäistä joulua analysoidessani olen tullut siihen lopputulokseen, että vaikka asiat itse kaupassa olivat yhtä rempallaan kuin ennen ja vähän jälkeenkin, tuli Suomen juhlavuodesta melkoista vetoapua nimenomaan joulukuussa. Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä taisi tulla verkkokauppaan sisään pelkästään hakusanalla Suomi100 yli 1000 ihmistä. Määrä ei korvaa laatua, mutta kyllähän yhtäkkinen kävijäpiikki väistämättä vaikutti siihen, että satunnaisia tilaajia osui kohdalle normaalia enemmän.

Paljon kaivattua apua

Olen jotenkin turvautunut siihen ajatukseen, että kun tekee paljon hyviä asioita, myös hyviä asioita tapahtuu. Oikeastaan ensimmäinen todella hyvä asia, joka Maammekaupalle tapahtui, oli joulun 2017 tienoilla tullut yhteenotto Runolan Marialta. Maria tarvitsi harjoittelupaikan ja hän halusi nimenomaan verkkokauppaan suorittamaan opintojensa viimeisen vuoden yli 4 kuukauden mittaista työssäoppimisjaksoa.

Maria aloitti loppiaisen jälkeen alkuvuodesta 2018 ja voisi sanoa, että me käärittiin heti hihat ja ruvettiin hommiin. Tuon kevään aikana me saatiin jälkikäteen ajateltuna nostettua Maammekaupan verkkokauppa täysin uudelle tasolle. Kun yhtäkkiä olikin kaksi kirjoittajaa yhden sijaan, alkoi kaupan sivuille ilmestyä sisältöä aivan eri tavalla ja varsinaisen järkevän tekemisen osuus kaikesta tekemisestä kasvoi aivan huomattavasti.

Maria oli (tai siis on) siitä hauska tyyppi, että vaikka hän puhui niin paljon, että olin joskus päivän päätteeksi aivan puhki, saattoi hän silti uppoutua moneksi tunniksi kirjoitustyöhön ilman, että mikään keskeytti sitä. Marian rooli Maammekaupan alkumetreillä oli kyllä niin suuri, että harva harjoittelija on minkään yrityksen kohtaloon vaikuttanut yhtä paljoa.

Pop up myymälä

Maaliskuussa 2018 järjestettiin Laitilassa ensimmäinen laatuaan oleva Kevätpöhinät tapahtumaviikko. Kävin arviolta helmikuun alkupuolella yrittäjien aamupalaverissa, jossa tapahtumaviikkoa suunniteltiin. Ideaksi kaavailtiin siis sitä, että kaikki kynnelle kykenevät yritykset ja yhdistykset järjestäisivät yhden viikon ajan mahdollisimman paljon erilaisia tapahtumia.

Hetken mietin, että miten kummassa minä verkkokauppiaana voisin tapahtumaviikkoon osallistua, kunnes minulla välähti. Kerrankin. Sain vuokrattua aivan keskustasta sopivalla paikalla olevan liiketilan viikoksi, joten ei muuta kuin puuhaan. Pienimuotoinen ongelma tietysti oli, että eihän meillä ollut mitään muuta kuin kohtuullisen paljon tavaraa. Kaikki mitä nyt edes jonkinlaisessa myymälässä pitäisi olla piti hankkia erikseen.

Taas kerran lampsin mainostoimisto Tekokuuhun ja suuret suunnitelmat alkoivat. ”Rahhoo” paloi taas niin, että sinänsä erinomaisesti onnistunut tapahtumaviikko ei millään saanut myynnillään kuin pienen osan siitä kuitattua, mutta toisaalta sen verran fiksusti asiat minulle suunniteltiin, että tälläkin hetkellä käytössä taitaa olla kaikki muu paitsi myymälään tehdyt myyntitiski sekä POP Up -banneri. Kumpikin on toki tallessa mahdollista jatkokäyttöä ajatellen.

Pop up viikko oli tavaran edestakaisin rahtauksineen todella raskas, mutta melkoisen kipinän se jätti kytemään jatkoa ajatellen.

Maammekaupan myyntihyllyt

Ja vähäsen tuo kipinä uutta roihua sai aikaan jo parin kuukauden kuluttua, kun raijasin Maammekaupan kyltein varustetut myyntihyllyt sekä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan myymälään että vähän myöhemmin kesäkuun alussa avattuun KasiToriin.

Aikaisemmin keväällä tiedustelin limpparitehtaan Rami Aarikalta heidän suunnitelmistaan myymälänsä suhteen eli onko mahdollisesti tulossa laajennuksia ja sopisiko sinne mahdollisesti sekaan Maammekaupan touhuja. Ei ollut laajennuksia näköpiirissä, mutta pienelle myyntihyllylle löydettiin silti paikka. Kevään mittaan pyörittelimme myös KasiToria pystyyn puuhanneen Seikolan Jarin kanssa ajatuksia yhteistyöstä. Lopulta sen suhteen päädyttiin samaan myyntihyllyajatukseen.

Myyntihyllyihin tuli monenlaista kotimaista tavaraa pellavatekstiileistä saippuaan ja taisi hyllystä kirveskin paikkansa ottaa. Pääasiassa kesä kului kuitenkin juuri saippuaa hyllyihin kantaen. Mukavaa siinä oli se, että noista muutaman euron saippuoista kuului vielä pitkin syksyä enemmän positiivista palautetta kuin varmaan mistään muusta yhteensä.

Idea myymälästä ja unelma matkailukohteesta

Jostain rivien välistä on saattanut pystyä lukemaan, että mitään aivan valtavaa myynnin riemuvoittoa ei Maammekaupan tarina ollut sisältänyt ennen kesää 2018. Helleaalto riehui Suomemme yllä ja minä naputtelin sisältöjä uusiksi pienessä varastokopissamme.

Heinäkuun alkupuolella yhtenä perjantaisena iltapäivänä minulla oli niin sanotusti kuuppa jumissa. Päätin lähteä aikaisemmin kotiin ja päivän ensimmäinen iloinen yllätys sattui, kun huomasin kotipihaan ajettuani, että muu perhe ei ollutkaan kotona. Nappasin äkkiä parhaan ymmärtäjäni eli suomenajokoira Armin hihnan päähän ja suuntasin kävelylenkille.

Päässäni alkoi pyöriä monenlaisia ajatuksia Maammekauppaan liittyen ja niistä pienin ei suinkaan ollut huoli siitä, ettei myynti vaan millään tuntunut kasvamaan kuluihin nähden riittäväksi. Aloin maistella ajatusta kivijalkamyymälän avaamisesta. Mitä pitemmälle lenkki eteni, sitä paremmalta myymäläajatus alkoi tuntua. Olinhan juuri lukenut Varustelekan perustajan Valtteri Lindholmin blogikirjoituksenkin siitä, miten verkkokaupalla olisi aina hyvä olla myymälä ja päinvastoin.

Ajatuksissani kiersi myös laajempana harmina se, että Laitilan keskusta monien muiden pienien kaupunkien keskustojen sijaan menetti jatkuvasti palvelujaan. Ajatus omasta kivijalkamyymälästä herätteli henkiin pienimuotoista unelmaa matkailukohteen luomisesta Laitilan keskustaan ja tämän myös muistin sitten myöhemmin todeta mahtipontiseksi tavoitteekseni myymälän avajaisista kertoneeseen lehdistötiedotteeseen.

Kun lenkki oli talsittu ja pääsimme takaisin kotiin, oli muukin perhe taas kotona. Ilmoitin vaimolle, että perustan kivijalkamyymälän. Hän sanoi, että selvä.

Seuraavana aamuna soitin Tapanin Mikalle, joka oli jonkin verran aikaisemmin käynyt juttelemassa, että hänellä olisi mahdollisesti vapautumassa liikehuoneisto Laitilan keskustassa. Sovimme katselukäynnin sunnuntaille ja olihan paikka Maammekaupalle juuri niin sopiva kuin olin ajatellutkin. Asiaa pyöriteltiin jonkin aikaa ja taisin minä asiasta muistaa mainita Laurillekin. Melko nopeasti lyötiin kuitenkin lukkoon, että Maammekaupan myymälän avajaiset pidettäisiin elokuun viimeisenä viikonloppuna, johon osuivat myös Laitilan Hullunkukon päivät sekä rallit.

Myymälän avajaiset

Myymälän avajaisia edeltänyt kuukausi oli tietysti yhtä hullunmyllyä. Muistan, että se tuntui jopa melko epätodelliselta ajanjaksolta, kun en oikeastaan osannut yhtään sanoa varmaksi, että tultaisiinko asioita saamaan valmiiksi ajoissa tai miten paljon kaikki olisi avajaisissa kesken. Liiketila vapautui elokuun puolessa välissä ja rehellisesti sanottuna kävimme kaatamassa huoneistosta yhden väliseinän jo sitä edeltävänä päivänä.

Meillä oli puolitoistaviikkoa aikaa rakentaa hyllyt, siirtää varasto, hinnoitella tuotteet, brändätä myymälä ja vaikka mitä. Avajaisia edeltävänä iltana lopettelimme apujoukkojen kanssa joskus yhdentoista aikoihin ja päällimmäisenä oli mielessä äärimmäinen epävarmuus.

Paljon on tullut matkan varrella monenlaisissa jutuissa epäonnistuttua, mutta myymälämme avajaiset eivät kuuluneet tuohon joukkoon. Meidän oli tarkoitus avata liike perjantaiaamuna kymmeneltä, mutta epähuomiossa meiltä oli siinä touhutessa jäänyt ulko-ovi auki jo vähän aikaisemmin. Olin kuin kuminuijalla päähän lyöty, kun porukkaa alkoi kävellä kauniissa jonossa sisään pieneen myymäläämme. Markkinointi oli kerrankin toiminut ja minulla oli melkoinen hiki, kun aloin lennossa opetella kassakoneen käyttöä. Ihan kaikkeen kun ei ollut sentään aika riittänyt.

Kokonaisuutena avajaisviikonloppu oli aivan huikea menestys Maammekaupan mittapuulla ja lauantai-iltana ovien sulkeuduttua saatoin myhäillä, että kerrankin oli tullut jossain onnistuttua. Jos välillä puhutaan vähän rahasta, niin tuon kahden päivän myynti taisi olla suurempi kuin vuoden 2018 huonoimman kuukauden verkkokaupan kokonaismyynti. Tämä laittaa asioita ehkä jo aika hyvin mittasuhteeseen.

Introvertista asiakaspalvelijaksi

Kivijalkamyymälässä alkoi avajaisten jälkeen kuherruskuukausi ja oikeastaan koko syyskuun ajan ovi kävi ihan mukavasti. ”Me tultti kattoma uut kauppa”, oli suhteellisen yleinen avauslause ja oli kyllä mukavaa päästä aina välillä juttelemaan ihmisten kanssa jatkuvan tietokoneruudun tuijottamisen sijaan.

Toisaalta minulla meni kyllä yllättävän pitkään saada verkkokauppias-moodia palautettua takaisin. Myymälän puolella tuntui löytyvän aina jotain paljon mielenkiintoisempaa. Vähitellen ajan kanssa kumpikin otti kuitenkin oman paikkansa arjessa.

Ihmeellisesti sitä ihminen myös sopeutuu uuteen rooliin. Usein kuulee sanottavan, että olisi jotenkin tärkeää toimia omalla epämukavuusalueella. Se on pötypuhetta. Varmaan jonkun tyhjätakkisen konsultin keksimää. Mielestäni on erittäin tärkeää, että epämukavuusalueen saa muutettua mahdollisimman nopeasti takaisin mukavuusalueeksi, jossa on hyvä olla.

Minulla on jonkin verran taipumusta introverttiuteen ja en ole mitenkään erityisen hyvä vieraiden ihmisten kanssa. Hyvin nopeasti myymän asiakaspalvelu alkoi tuntua täysin luonnolliselta osalta omaa arkea. Ehkä siihen auttoi se, että kauppiaana sain toimia omassa tuvassa ja omien sääntöjen mukaan.

Syksy joka toi toivon

Kuherruskuukausi loppui varsin nopeasti ja päivätkin taas pitenivät. Myymälän ovi ei enää käynyt samaan tahtiin kuin aluksi, mutta paljon hyviä asioita kuitenkin tapahtui. Olimme ottaneet selvän harppauksen uudelle tasolle ja kuluja alettiin saada katettua jo paljon paremmin.

Jo syyskuun alkupuolelta alkaen minulle tuli taas apua taivaan lahjana, kun Ojasen Tiia ilmoittautui vahvuuteen työharjoittelijaksi. Tiia oli kyllä verraton asiakaspalvelija jo senkin vuoksi, että hän taisi tuntea jokaisen myymälässä kävijän tai ainakin hän keksi nopeasti jonkun yhteisen tutun. Oli todella huippujuttu, että yhtäkkiä oli joku, jolle pystyi aivan huoletta jättämään putiikin, jos piti toimittaa muita asioita tai muuten vaan tehdä verkkokaupan juttuja siellä kuuluisan takahuoneen puolella.

Syksy toi pimeydestään huolimatta mukavasti valon pilkahduksia. Verkkokaupan myynti kasvoi edellisestä vuodesta prosentuaalisesti niin hyvin, että sillä voisi jo vähän röyhistellä rintaa. Harmi tietysti vaan, että euromäärät olivat vertailuarvossa niin pieniä, ettei niitä kehdannut kenellekään sanoa silmiin katsoen. Mutta eteenpäin siis mentiin. Ameriikoista Suomeen rantautunut Black Friday kauppapäivä oli meilläkin jo sellainen rypistys, että aloin ihan oikeasti tuntea itseni verkkokauppiaaksi. Oli hetkiä, jolloin väri palasi kasvoihin ja tuntui taas, että ehkä tästä voisikin tulla jotain.

Toinen joulu

Maammekaupan toinen joulu jännitti etukäteen melkoisesti, koska se tuntui tietyllä tavalla jopa vähän kohtalon hetkeltä. Jo marraskuusta alkaen olin koittanut tilata tavaraa varastoon mahdollisimman paljon ja jossain vaiheessa tuntui siltä, ettei oikein edes ehtinyt tehdä mitään muuta kuin maksaa noista tilauksista seuranneita laskuja. Joulukuu lähti vähän nihkeästi liikkeelle ja pieni epäilys hiipi jo puseroon. Ei kai vaan joulupukki hanki sittenkin lahjansa jostain muualta…

Mitä lähemmäs joulua kuitenkin mentiin, alkoi pelkoni osoittautua turhiksi. Edelleen joulupukki tosin hankki ihan varmasti lahjoja myös jostain muualta. Joulusta selvittiin kunnialla ja kinkkua päästiin syömään ihan hyvillä mielin. Varsinkin viimeinen viikko ennen joulua oli hyvinkin kiireistä aikaa myymälän puolella. Verkkokaupassa kehitystä tapahtui edelliseen vuoteen nähden hyvin vähän, mutta 101-vuotias Suomi ei tainnut ihan vastaavaa vetoapua enää pystyä antamaankaan.

Joulun välipäivien osalta tein jo hyvissä ajoin päätöksen, että myymälä pysyy kiinni ja vietän muutaman lomapäivän. Olihan kesällä lomailut jääneet kolmeen irralliseen päivään ja noistakin kahtena kävin varastolla piipahtamassa. Pieni tauko teki ihan hyvää.

Taidegalleria

Sitten alkoi jälleen uusi vuosi. Pelkäsin, että joulun jälkeen ajetaan taas päin seinää ja tilaukset loppuvat tyystin. Jotain oli ilmeisesti puolessatoista vuodessa tullut saatua aikaan, koska niin ei käynytkään. Tammikuun lopulle lanseerasin vielä maailman ainoat Maammekaupan tarjouspäivät ja ne onnistuivat melkeinpä erinomaisesti. Alennukset tarkoittavat aina tietysti sitä, että itselle ei myynneistä jää juuri mitään, mutta toisaalta oli oikein hyvä saada taas paisunutta varastoa vähän kutistumaan. Joku viisas kun joskus neuvoi, että parempi markka taskussa kuin kaksi lattialla.

Yhtenä helmikuun suhruisena iltapäivänä myymälään putkahti myös runoilija-taiteilija Heli Laaksonen, joka kävi heti ehdottelemaan. Hänellä oli nimittäin ”irea”, että Maammekauppaan sopisi hyvin taidegalleria. Eikä minulla ollut tähän oikein mitään vastaan sanomista, joten aloin pyöritellä ideaa mielessäni.

Samoihin aikoihin huomasin, että Hellapuu vaatemerkistä tuttu Milona Sadekallio pohdiskeli Facebookissa, että mihin hän saisi maalauksiaan esille. Kun Heli parin viikon kuluttua tuli uudelleen käymään ja kyselemään mietiskelyjeni tuloksia en vielä ollut ollut Milonaan yhteydessä, mutta vielä samana iltana olin. Ja jo seuraavana maanantaina Milona oli tilojamme katsomassa ja näyttelystä sovittiin.

Näyttelyn avajaisia vietettiin huhtikuun ensimmäisellä viikolla sopivasti järjestyksessään toisen Laitilan Kevätpöhinät tapahtumaviikon tuoksinnassa. Avajaiset eivät olleet kyllä mikään jättimenestys osallistujamäärältään, mutta varmaan tässäkin tapauksessa laatu korvaa sitten määrän. Joka tapauksessa itse tapahtuma oli mukava ja näyttely on myöhemmin aiheuttanut mukavasti kiinnostusta. Parasta taidenäyttelyn tuomisessa Maammekaupan seinille varmaankin on loppujen lopuksi se, että nyt myymälämme on oikeasti viihtyisä. Ja tukeehan näyttely hyvin sitä haavettani Maamekaupasta matkailukohteena.

Seuraavana näyttelyn galleriassamme pitää ”irean” äiti Heli Laaksonen, mutta se onkin sitten jo tarinamme toisen osan heiniä se.

Identiteettikriisi -verkkokauppa vai kivijalkamyymälä

Kaikenlainen kivijalkamyymälän kehittäminen ja siellä järjestettävät tapahtumat syövät väkisin melkoisen paljon vähäisiä resursseja. Eli suomeksi sanottuna minun henkilökohtaista aikaani. Tämä aiheutti viimeistään kevään 2019 aikana jonkinlaisen identiteettikriisin. Mikä Maammekaupan oikein kuuluisi olla ja mihin pitää tosissaan panostaa?

Tähän ei ollut ihan helppoa keksiä nopeaa vastausta, mutta onneksi kylmät numerot ja hyvät keskustelut mentorini kanssa selkeyttivät taas kerran tilannetta. Edelleen Maammekauppa tulee pysymään ensisijaisesti verkkokauppana ja kaikki muu touhuilu on saatavat tukemaan sitä.

Tavoitteet ja mentorin tuki

Niin, mainitsin mentorin. Hain syksyllä 2017 itselleni Suomen Yrityskummien kautta yrityskummia. Minulle valikoitui monissa liemissä keitetty kokenut yrittäjä ja yritysjohtaja Peter Lindström, jonka kanssa olemme istuneet lähes kuukausittain availemaan Maammekaupan solmuja. Tuo apua on ollut korvaamatonta, vaikkei mitään kukaan tuossakaan yhteistyössä puolestani tee. Parin tunnin keskustelujen jälkeen omat ajatukseni ovat kuitenkin yleensä todella paljon selkeämmät.

Maammekauppa on kahden ensimmäisen vuoden jälkeenkin erittäin pieni yritys, joka ei tuota toimeentuloa vielä edes yrittäjälle itselleen, mutta tavoitteet on asetettu aika koviksi. Haluan, että myymme tänä vuonna Suomessa valmistettua tavaraa taas kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna ja saman pitäisi tapahtua myös ensi vuonna. Niiden tavoitteiden eteen on tarkoitus paiskia hommia.

Sydämestäni toivon, että tämän tarinan toisen osan kertojana olen edelleen minä, mutta kertomus on muuttunut minä-muodosta enemmän me-muotoon. Toivottavasti tarinan toisen osan loppupuolella tekijänä olisi jo pieni tehotiimi.

Toivottavasti olet mukana myös tarinamme toisessa osassa!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *