Menu

Kauppiaan elämää – Miksi meuhkata suomalaisesta valmistuksesta?

Kauppiaan elämää – Miksi meuhkata suomalaisesta valmistuksesta?

Miettikää, jos olisi olemassa sellainen oikein iso kauppa. Kauppa, joka olisi niin suuri ja täynnä suomessa valmistettuja tuotteita, että siellä olisi melkein kaikki tuotteet, mitä Suomessa valmistetaan alaan katsomatta. Kukaan valmistajista ei kilpailisi toisiaan vastaan, vaan tuotteet olisivat tarjolla antamassa vaihtoehdon tuontitavaralle. Mitä tällainen kauppa tarkoittaisi maallemme?

Tällaista ajatusta olen paljon pyöritellyt päässäni. Näin alussa Maammekauppa tietenkään ole läheskään sen kokoinen, että se pystyisi tarjoamaan vakavasti otettavasti vaihtoehtoja ulkomaan tuonnille. Mutta mielestäni se voisi olla sellainen. Jos vain saisin avukseni riittävästi riittävän osaavia ja asiaan intohimoisesti suhtautuvia ihmisiä hyviä asioita varmasti saataisiin tapahtumaan. Tietenkään ei joku viisas rahoittajakaan olisi pahitteeksi. Kuitenkin siihen asti, kun se kuuluisa joku tulee ison rahapussin tai valtavan osaamisen kanssa sanomaan minulle, että nyt laitetaan tämä suomalaisten tuotteiden kauppa tosissaan rokkaamaan, kasvatan valikoimaa aina sillä tuotolla, mitä myydyistä tuotteista saan. Hidasta, mutta saattaa toimia sekin.

Joku voisi ehkä herkästi sanoa, että ei tuollaisessa kaupassa olisi tämän päivän globaalissa maailmassa mitään järkeä. Saattaa joku toinen olla sitäkin mieltä, että suomalaisia tuotteita pitäisi pyrkiä myymään ulkomaille. Ja hän on tietysti aivan oikeassa. Itse asiassa Maammekauppakin toimittaa jo nyt tuotteita kahteentoista Euroopan maahan. Ja syksyn aikana toimitusmaita saadaan toivottavasti paljon lisää ja siinä samassa tohinassa kauppa myös käännetään englanniksi.

Mielestäni suomalaisten tuotteiden suosiminen ja toisaalta niiden vienti ulkomaille ei ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita. Ajattelen niin, että ulkomaalaisen tuotteen korvaaminen kotimaisella on vähän kuin vientiä jo itsekin. Se on käänteistä tuontia. Kun ostamme Suomessa tuotettuja tavaroita tai palveluja rahamme pysyvät kotimaassa.

Palataanpas kuitenkin siihen suureen Suomessa valmistettuja tuotteita myyvään kauppaan vielä uudelleen. Siis siihen, josta löytyisivät melkein kaikki suomalaiset tuotteet ja jossa tuotteet olisivat helposti löydettävissä omista hyllyistään tarpeen mukaan. Olen itsekseni aina perjantaisaunassa YLE Suomea kuunnellessani pohdiskellut monia kysymyksiä suomalaisesta valmistuksesta:

Miten paljon voisimme korvata tuontia omalla tekemisellä ja jättää suoraan ulkomaille menevistä euroista osan kotimaahan? Miten paljon syntyisi uusia työpaikkoja, kun Suomessa valmistettu tuote olisi aina yhtä helposti ostettavissa kuin sen ulkomaalainen kilpakumppaninkin? Mikä vaikutus kaupalla olisi kokonaisiin toimialoihin maassamme siinä vaiheessa, kun sen kautta saataisiin suomalaisella työllä tehtyjen tuotteiden menekki kasvamaan voimakkaasti? Miten paljon tämä synnyttäisi uusia kasvavia yrityksiä, jotka alkaisivat myös viedä ulkomaille suomalaisia tuotteita? Ja voisiko tällainen kauppa olla hiukkasen kiinnostava myös globaalisti?

Niin, voiko globaalissa maailmassa toimia näin? Minun mielestäni kannattaisi. Onhan olemassa sellaisiakin kauppoja, jotka myyvät pelkästään Kiinassa tuotettua tavaraa.

Eihän tietenkään pelkästään tuotteiden suomalaisuus voi olla siinä mielessä itseisarvo, että kyllä ostettavan tuotteen, tavaran, palvelun tai vaikka elämyksen tarvitsee aina olla muutenkin jollakin tavalla erityinen. Suomalainen osaaminen on vaan kuitenkin oikeasti niin hyvää, että kotimaisia tuotteita ostamalla todennäköisesti myös pitkässä juoksussa säästää, vaikka kertaostos saattaa vähän arvokkaampi ollakin.

Suurten yritysten osalta laatuun pyritään usein systemaattisella omien prosessien jatkuvalla kehittämisellä, mikä on tietysti elinehto, kun hinnalla ei halpatyötä vastaa voida kilpailla. Erityisen mahtavaa on ollut kuitenkin päästä juttelemaan suomalaisten pienyrittäjien kanssa. Heistä monet ovat niin innostuneita siitä omasta jutustaan ja osaamisensa kehittämisestä, että aiheesta puhuttaessa heidän silmiensä säihkeellä voisi valaista yhden vakkasuomalaisen pikkukaupungin.

Tällaisia minä ajattelen tänään. Ajattelen ehkä illalla saunassa lisää…

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *