Menu

Topman

Topman kengät valmistaa vuonna 1989 perustettu Oy Avec-Shoe Ltd. Yrityksen juuret menevät pitkälle kotimaisen kengän historiaan. Parkanon kenkätehtaan tuotannon taustalla on Parkanon Jalkine, joka valmisti jo 1970-luvulla yli miljoona paria lapikkaita. Topman – tuotemerkki puolestaan siirtyi Vaasan kentätehtaalta 90-luvun alussa Urho Viljamaa Oy:lle, joka lähti kehittämään Topman mallistoa Parkanossa.

Vuonna 2006 yritys siirtyi Vesa Suokon omistukseen ja tällä hetkellä vetovastuussa on viidennen sukupolven suutari Ilkka Suokko. Yrityksen tekemisessä paistaa ylpeys omaan työhön. Kenkäteollisuus on supistunut Suomessa valtavasti loistoajoistaan, mutta Topmanilla ollaan ylpeitä halusta säilyttää osaaminen paikallisesti ja sopeutua muuttuvaan maailmaan.

Yrityksen tärkeimmät arvot kulminoituvat neljään sanaan: OSAAVA, TYYLIKÄS, TOIMIVA ja JOUSTAVA.

Avec-Shoen taipaleelle on osunut myös vastoinkäymisiä, pahimpana niistä viimeisin Venäjän kaupan romahdus, joka pakotti yhtiön hakeutumaan yrityssaneeraukseen. Suuntaa on kuitenkin saatu käännettyä takaisin oikeaan, vaikka yrityksessä eletään edelleen haasteellisia aikoja. Usko tulevaisuuteen on kuitenkin säilynyt.

Mitä erityistä suomalaisuus ja Suomessa valmistaminen yritykselle sitten merkitsee? Lähellä tehdyn valmistuksen etuna on laadukkuus ja mahdollisuus nopeampaan reagointiin. Yritys haluaisikin tuotteensa muistettavan niiden kestävyydestä ja jalkaan sopivuudesta ja siitä, että Topman-kengän voi ostaa turvallisesti seuraavaksikin kengäksi.

Kenkien valmistuksessa käytetään paljon koneita, mutta konetta käyttää Parkanon tehtaalla aina ihminen. Kengän valmistuksessa on noin 100 erilaista työvaihetta, joten osaaminen kertyy vasta pitkän kokemuksen kautta.

Toimitusjohtaja Ilkka Suokko toteaa Parkanon tehtaan työntekijöistä seuraavasti: ”Kenkämme valmistavat ihmiset ovat kokeneita käsityöläisiä. Parkanossa pienen porukan etuna on monipuolisuus. Voidaan vaihtaa erilaisiin työvaiheisiin kesken päivän, jolloin toiminta on joustavaa. Ihmiset ovat ylpeitä omasta kädenjäljestään. Halutaan pitää ”rima korkealla”.

Parkanossa valmistetut kengät merkitään avainlipulla. Muut yrityksen valmistamat kengät valmistuvat alihankintana Eestissä, Slovakiassa ja Puolassa. Tutustu Maammekaupan Parkanossa valmistettujen Topman jalkineiden valikoimaan!