🚚 Ilmainen toimitus yli 99€ tilauksille

🤝 100vrk palautusoikeus

🇫🇮 Vain Suomessa valmistettua tavaraa

📍 Vihtorinkatu 6, Laitila | puh. 044 241 6487

Valmiit lahjasetit tekevät suomalaisen lahjan ostamisesta helppoa

Meitä on moneksi. Onneksi. Toiset rakastavat lahjojen ostamista, toiset niiden saamista. Joillekin koko lahja on ajatuksena yhdentekevä, ehkä jopa vastenmielinen. Heillekin tosin lahjan hankkiminen saattaa joskus tulla väistämättä eteen, kun tarpeeksi hyvä puolituttu päättää mennä täyttämään tasavuosia.

Itse kuulun niihin lahjanostajiin, joille oikean lahjan löytäminen tuottaa tuskaa lähes aina. Se on kyllä vähän nurinkurista, sillä pidän lahjojen hankkimisesta ja antamisesta.

Minulle on erittäin merkittävää, että lahja on laadukas, Suomessa valmistettu ja tietysti mieluinen saajalleen. Onnistuneesta lahjahankinnasta tulee vaan niin hyvä mieli! Olen tullut siihen johtopäätökseen, että täysin annettavaksi valmis lahjapaketti tai -setti, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, on lahjan löytämisen kanssa tuskastelevan suurin pelastus.

Maammekaupan valmiit lahjasetit valmistettu Suomessa

 

Minulla lahjanhankkimisprosessi meni ennen näin:

  1. Vaimo kysyy ensimmäisen kerran noin kuukautta ennen H-hetkeä, että mitä olen ajatellut ostaa herra Tötterströmille lahjaksi. Mumisen vastaukseksi, että joo, täytyypä miettiä.
  2. Kahden viikon kuluttua vaimo kysyy, että olenko jo lahjan hankkinut. Vastaan, että en vielä, mutta minulla on kyllä pari ideaa. Tässä vaiheessa raavin jo vähän hermostuneena niskaani.
  3. Alle viikko syntymäpäiviin, häihin, jouluun tai tärkeisiin kummitytön syntymäpäiviin. Paniikki alkaa iskeä. Selailen nettiä, mutta mitään ei oikein löydy. Mahtaako sitä enää oikein uskaltaa verkkokaupoista näin lähellä juhlaa tilatakaan… Täytynee mennä käymään jossain marketissa, ettei taas tarvitse turvautua huoltoaseman tarjontaan…
  4. Lopulta viime tipassa löydän jotain, johon olen ehkä vähän jopa tyytyväinen. Kertaalleen aiheesta tuli kyllä jo vaimon kanssa vähän riitaa. Onneksi siitä selvittiin pienellä mykkäkoululla.
  5. Tuntia ennen juhliin lähtöä yritän epätoivoisesti saada ostamaani lahjaa paketoitua, mutta ei se tietenkään onnistu. Pyydän vaimoa apuun ja hän pelastaa tämänkin kiperän tilanteen.
  6. Annan lahjan ja huokaisen helpotuksesta.

Kuulostaako tutulta? Minulla tilanne äityi sen verran pahaksi, että päätin perustaa oman verkkokaupan, jotta en joutuisi enää kokemaan tuota niin monesti toistunutta tapahtumaketjua enää uudelleen. Pelkkä verkkokauppa ei tietenkään riittänyt koko ongelman poistamiseksi. Tarvittiin vähän muutakin.

 

Kokonaisuudessaan ratkaisin lahjaongelman seuraavasti:

  1. Otin myyntiin pelkästään laadukasta Suomessa valmistettua tavaraa.
  2. Perustin erillisen lahjaosaston, josta löytyy lahjaehdotus kaikille.
  3. Kokosimme valikoiman valmiita lahjasettejä, jotka voi lyödä suoraan lahjansaajan käteen varmana siitä, että odotettavissa on lämmin kädenpuristus takaisin.

 

No, joo. Nyt ehkä lähti myyntipuhe taas kerran vähän ylikierroksille, sillä maailman laajin valikoimamme ei vielä ole. Mutta kun alkuun on päästy en ollenkaan epäile, etteikö meiltä löytyisi valmis lahjasetti ihan jokaiselle ja jokaiseen lahjatarpeeseen.

Tiettyjä juttuja olimme paketoineet yhteen jo aiemminkin, mutta nyt saimme Jokipiin Pellavalta hienon valikoiman erittäin laadukkaita suomalaisia pellavatekstiilejä valmiiksi lahjapakettiin aseteltuina.

 

Maammekaupan valmiit lahjasetit keittiöön

 

Pystymme siis tarjoamaan valmiin suomalaisen lahjan:

  • saunaa rakastavalle merkkipäiväänsä juhlistavalle miehelle tai naiselle (toimii vaikka sauna ei suurin rakkauden kohde olisikaan, sillä melkein jokainen peseytyy silti)
  • toisistaan hullaantuneelle hääparille
  • kotiaan silmäteränään vaalivalle aikuiselle naiselle
  • valmistujaisiaan juhlistavalle nuorelle tulevaisuuden toivolle
  • paljon liikkuvalle ja urheilevalle ystävälle
  • ja tietysti liikelahjaa etsivälle yrittäjälle, joka haluaa käyttää aikaansa johonkin lahjan etsimistä tuottavampaan.

 

Suomalaisen Työn -liiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat erityisesti lahjaa ostaessaan suosia kotimaisia tuotteita. Eikä tämä ole mikään ihme. Lahjalla halutaan alleviivata sitä arvostusta, jonka lahjansaaja juhlan hetkellä ansaitsee.

Käyhän tutkimassa valmiita Suomessa valmistettuja lahjasettejämme! (kannattaa muuten lisätä sivu selaimen kirjanmerkkeihin, jotta lahja löytyy, kun sitä seuraavan kerran tarvitset)

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Meidän poppoo suosittelee

KIINNOSTAISIKO UUTISKIRJEEMME JA -10% ALEKOODI?

Kerromme sinulle ensimmäisenä uutuuksistamme ja muusta tosi tärkeästä.
Saat samalla alennuksen
seuraavasta ostoksestasi.