Nyt puhuu Maammekaupan harjoittelija – Startti ja alun oivalluksia

Maria ja Jokipiin Pellavan koivukuosi

Niin se vain on, että äitiysloma hujahti ohitse ja on aika saattaa loppuun se, jonka tämä maailman suloisin pellavapää keskeytti – nimittäin liiketalouden opinnot. Työharjoittelu Maammekaupassa voi alkaa.

Kolmisen viikkoa on kulunut ripeästi. Paljon on jo tullut nuoren naisen opittua ja nähtyä vaikka tiedän, että olen vielä matkani ensimetreillä.

Täytyy kyllä todeta, että olen päässyt aikas kivoihin kuvioihin mukaan. Verkkokauppaan, jonka yritysidea viehättää. Kauppias on pomona määrätietoinen, mutta myös kärsivällinen ja rento. Sellainen tyyppi, jonka kanssa on mukava tehdä töitä.

Mainittakoon myös harjotteluni huonoja puolia. Niihin lukeutuu se, että pankkitilin saldo ei miellytä silmää. Niin paljon kaikkea kivaa tässä on tyrkyllä silmien edessä…

Sitten asiaan. Itse koen tärkeäksi suosia kotimaista. Tai niinhän olen luullut.

Kun ajan elämää nähneen volvoni ruokakaupan parkkiin, omistan tietyn periaatteen. Ostan niin paljon joutsenlippu tuotteita, kuin mahdollista.

En “kotimaisten tuotteiden kannattajana” ole ennen Maammekauppaan astelua tajunnut, miten paljon enemmän mahdollisuuksia olisi suosia kotimaista. Tunnen itseni nyt jopa hieman hölmöksi.

Ruokakaupassa ostelu käy näppärästi – tietää, että niitä kotimaisia elintarvikkeita siellä on – senkun vilkaisee etikettiä. Muiden kotimaisten tuotteiden löytäminen vaatiikin jo hieman enemmän sitä selvittelytyötä. Mitä on tarjolla ja mistä sen saisi?

Tämä on yksi syy, miksi Maammekauppa on yritysideana ostanut tämän Laitlalaisen naisen puolelleen. Nyt voin vain klikata itseni verkkokauppaan ja olla varma, että suosin kotimaista. Kauppias on tehnyt selvittelytyön puolestani ja itse vain nautiskelen ostamisen ilosta (ja itkeskelen iltaisin pätäkän menosta).

Maammekaupan tuotteisiin tutustuessani olen vaikuttunut siitä, miten hyvä valikoima kaupassa on jo nyt.

Kun itselleni rakkaan ihmisen merkkipäivä pärähtää kalenteriin, haluan olla tyytyväinen siihen, mitä sankarille ojennan. Että se mitä annan, on laadukasta ja ikimuistoista. Maammekaupassa valikoimaa on jo nyt niin, että keksisin jokaiselle läheiselleni lahjan. Lahjan, jonka laadusta voin olla varma.

Olen myös vaikuttunut siitä, millaisia valmistuksen moniosaajia meidän pienessä maassa onkaan!

Onhan se hienoa, että meillä on valinnanvaraa. Kaikkien ostosten ei tarvitse olla kotimaisia. Kotimaisen tuotteen valitseminen kuitenkin edes toisinaan on jo suomalaisille eduksi. Se on eduksi taloudelle ja ympäristölle.

Minä ja Maammekauppa olemme vasta tarinamme alussa. Käsi kädessä etsimme jatkuvasti oikeaa suuntaa, jota kulkea. Meikäläisen mielipiteet ja sanat eivät kuitenkaan palvele kaikkia.

Verkkokaupan toiminta on ollut jo jonkinaikaa yksi things to do -listalla, jonka haluan nähdä. Koska olen päässyt Maammekaupan start -viivalle mukaan, haluaisin tietää, minkälaisia tuotteita te toivoisitte löytävänne kotimaisena vaihtoehtona?

Koska sen lisäksi, että olen kiinnostunut aiheesta, mielipiteellänne on myös merkitystä. Nyt on sana vapaa! Antakaa kuulua, mitä te toivotte meiltä. Ja suosikaa kotimaista aina, kun se on mahdollista.

Toivottaa Maammekaupan työssäoppija, Maria Runola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *